perjantai 10. huhtikuuta 2015

Time and Something


11.4.2015Hei kaikki!Olen Pauski ja asun suomessa. Ikää minulla on 18-vuotta. Ajattelin aloittaa blogin kirjoittamisen myös suomeksi. Kirjoitan siis toistakin blogia mutta se tapahtuu englanniksi. Sen nimeä saa kysellä jos kiinnostaa. Mutta ajattelin että aloitan nyt ensi alkuun kirjoittaa suomeksi tätä sen englannin kielisen rinnalle.


Minut löytää sosiaalisesta mediasta todella hyvin. Eli Twitteristä, Instagrammista, Deviantartista ja We heart It:stä. Käyttäjä nimiä saa taas, koska  olisihan niitä seuraajia kiva saada.


Mutta siis nyt tällainen asia eli minulle saisi laittaa tossa alhaalla kommenteissa aiheita mistä kirjoittaisin. Esim. Päivän hiustyyli tai piirtäminen tai sit vaan jotai ihan randomia.

Piirtämisestä tiedän paljon, koska piirän melkein joka päivä jotain ja haluan kehittyä siinä. Itse asiassa minulle saa laittaa piirto ideoita. Tykkään piirtää luonnollisia ihmisiä, mangaa, chibeja ja paljon muutakin. Ideoita tulemaan.


Musiikki on myös lähellä sydäntäni vaikka minulla ei ole lahjakkuutta mitää soitinta soittamaan. Eli lisäilen tänne joskus myös youtube linkkejä. Kuuntelen kuitenkin kaikista eniten spotifyä premiumin kanssa. Mutta lupaan sen että en lisää miljoonaa linkkiä jollei tuu vaatimuksia lisää enemmän. Lisään niitä aina joskus. Esim nyt kuuntelen one way or another One Direction. Minulle saa myös ehdottaa biisien nimiä.

viimeinen asia mikä varmasti näkyy blogissan kunhan saan läppärin itselleni on se, että rakastan valokuvaamista. Eli en omista vielä järjestelmä kameraa, mutta aikeissa on kyllä sellaisen hankkiminen! Mutta siis tällä hetkellä omistan Nokia Lumia 1020 jolla saa todella hyviä kuvia myös. Mutta lupaan kyllä tuoda tänne kuvia!

Ei mulla ole tällä kertaa muuta!~pauski